Kunta-alan ay-johtajat: Kuntatalouden vakava tila lisää painetta kuntaeläkkeiden rahoitusratkaisuun

30.10.2013


Heikot talous- ja työllisyysnäkymät eivät ole ainoa eläkerahoituksen pohjaa rapauttava tekijä. Ongelmia tuovat myös palvelujen runsas ulkoistaminen sekä kuntien tehtävien karsiminen, koska ne vähentävät vakuutettujen eli kuntasektorin työntekijöiden määrää. 

Ay-johtajat vaativat, että julkisen sektorin eläkkeiden rahoitusongelmat otetaan vakavasti. He ovat tyytymättömiä tähänastisiin selvityksiin rahoituksen kestävyydestä. Selvitysten tarkastelujakso on liian pitkä, sillä se ulottuu 50-60 vuoden päähän. Eläkerahoituksen haasteet kunnissa tulevat kuitenkin vastaan jo 10-20 vuoden kuluttua.

- Tähän ongelmaan pitää löytää uskottava ratkaisu. Se ei voi perustua kuntaverojen korottamiseen, ay-johtajat tähdentävät.

- Siihen ei voi luottaa, että kaikissa oloissa julkisen sektorin eläkkeiden rahoitus turvataan verotusta kiristämällä. 

Joensuun kaupunki on esittänyt eläkelaitos Kevalle kuntien ylimääräisen eläkemaksun poistamista vuosina 2014, 2015 ja 2016. Kevan ylläpitämää eläkevastuurahastoa kartutetaan sijoitustoiminnan ohella perimällä kunnilta vuosittaista eläkemenoa suurempaa eläkemaksua. Sillä kasvatetaan eläkevastuurahastoon pääomaa, joka takaa eläkkeiden maksukyvyn myös taloudellisesti vaikeina aikoina. 

Ay-johtajat toteavat, että Joensuun ehdotus on ristiriidassa eläkerahaston riittävyyden kanssa. Riittävyys vaarantuu vakavasti, jos kunta-alan tulevia eläkemaksuja alennetaan. 

Eläkkeet ovat myöhempään ajanjaksoon siirrettyä palkanmaksua, ja tulevien eläkkeiden tasosta on huolehdittava jo tänään. 
- Eläkeratkaisut pitää tehdä kymmenien vuosien tähtäimellä eikä kuntatalouden lyhytaikaisen tasapainottamisen lähtökohdasta. 

Yksityisellä sektorilla on jo sovittu eläkemaksujen lähivuosien korotuksista. Ay-johtajat patistavat sopimaan julkisten alojen eläkkeiden rahoituksesta samassa tahdissa kuin valmistellaan vuonna 2017 voimaan tulevaa eläkeuudistusta. Työmarkkinajärjestöjen suuret eläkeneuvottelut ovat juuri alkamassa.

- Samalla on luotava järjestelmä, joka tulevaisuudessa varmistaa kohoavien eläkemaksujen oikeudenmukaisen jakautumisen julkisen sektorin työnantajien ja työntekijöiden kesken. 

Ay-johtajat kannustavat kuntia kehittämään palveluitaan kokonaisuutena ja omana työnään. Se alentaisi eläkemaksujen nousupaineita, joita palvelujen ulkoistaminen ja runsas eläköityminen aiheuttavat. Jos työntekijöiden eli maksajien määrä vähenee, eläkevastuut kasvavat. Julkinen sektori maksaa entisten työntekijöidensä eläkkeitä vielä pitkään, koska eläkkeensaajia on lähivuosina yhä enemmän.