Keva: Kunnallinen eläkejärjestelmä erottamaton osa kuntataloutta

10.9.2014 klo 00:01

Selvitysmies, varatuomari Jukka Ahtela pohti kuntaeläkkeiden rahoitusselvityksessään kunnallisen eläkejärjestelmän ja Kevan asemaa. Hän ehdotti muun muassa Kevan hallinnon uudistamista yksityisen sektorin TyEL:in kaltaiseksi ja pitkän aikavälin ratkaisuksi kunnallisen eläkejärjestelmän yhdistämistä TyEL-järjestelmään.

Keva yhtyy selvityksen johtopäätökseen, että kunnallisen eläkejärjestelmän rahoitus on nykyään kestävällä pohjalla ja että näköpiirissä ei ole pikaisia toimia vaativia uhkatekijöitä. Samaan loppupäätelmään päädyttiin vuonna 2013 asiassa tehdyissä Etlan sekä ylijohtaja Jukka Pekkarisen johtaman asiantuntijaryhmän selvityksessä. 

Kevan näkemyksen mukaan kunnallinen eläkejärjestelmä on kuitenkin erottamaton osa kuntataloutta, mitä korostaa Kevan vastuu eläkejärjestelmän rahoituksesta. Viimekädessä kunnat vastaavat rahoituksesta yhteisvastuullisesti. KuEL-maksuista päättävä Kevan valtuuskunta koostuu koko kuntakenttää edustavan Kuntaliiton esittämistä jäsenistä palkansaajajärjestöjen edustuksella täydennettynä. Eläkejärjestelmä on alun perin rakennettu kunnallisen itsehallinnon periaatteita noudattaen kunnallisten keskusjärjestöjen vahvalla myötävaikutuksella. Kevan mielestä eläkelaitoksen aseman tai hallinnon perusteiden muuttaminen edellyttäisikin kuntakentän jakamatonta hyväksyntää. 

Ahtelan ehdotus tehdä Kevasta työeläkeyhtiö johtaisi Kevan näkemyksen mukaan toteutuessaan kunnallisen eläkejärjestelmän lakkauttamiseen pitkällä siirtymäajalla, joten kunnallisen eläkejärjestelmän toimintamahdollisuudet ja -kyvyt eivät varmastikaan paranisi. Edelleen ehdotukseen liittyisi erittäin suuria eläkejärjestelmän välisiä kustannusvaikutuksia. Jos niitä ei ratkaistaisi, johtaisi tämä kuntien eläkekustannusten todella merkittävään lisääntymiseen.

Ahtela esitti, että eläkemaksun määrääminen tulisi muuttaa yksityisen puolen TyEL-järjestelmän mukaiseksi. Ahtela tarkoittaa tällä, että KT ja kunnalliset pääsopijajärjestöt neuvottelisivat ja sopisivat maksusta samalla tavalla kuin työmarkkinoiden keskusjärjestöt yksityisellä puolella ja että Keva toimisi asiantuntijana neuvotteluprosessissa. 

Keva ei näe mahdollisena sitä, että vastuu ja valta eriytettäisiin ehdotetulla tavalla. Keva on lain mukaan yhdessä jäsenyhteisöjensä kanssa vastuussa eläketurvan rahoituksesta, joten myös valta rahoitukseen liittyvissä päätöksissä (mm. KuEL-eläkemaksun vahvistaminen) kuuluu olla Kevan toimielimillä ja hallinnolla.