JYTYLIITTO ja Jyty Helsinki/Jytyn liikennealan henkilöstöyhdistys ry eivät osallistu 23.9. mielenilmaukseen

22.9.2014 klo 09:00

Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn Helsingissä toimiva paikallisyhdistys Jyty Helsinki ry ei ole osallistumassa yhdistyksen puheenjohtajan Jussi Ruokosen mukaan Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n ja sen Helsingissä toimivan JHL-yhdistyksen järjestämään mielenilmaukseen tiistaina 23.9. Myöskään Jyty liittona ei osallistu liittohallituksen tekemän päätöksen mukaisesti mielenilmaukseen muun muassa sen kansalaisille pääkaupunkiseudulla aiheuttamien kohtuuttomien häiriöiden vuoksi. Todettiin kuitenkin, että Jyty Helsinki ry samoin kuin Jyty liittona osallistuu Senaatintorilla 8.10. mahdollisesti järjestettävään järjestöjen yhteiseen mielenilmaustapahtumaan työajan ulkopuolella. Liittohallitus linjasi myös, että Helsingin kaupungin päättäjiin pyritään vaikuttamaan niin, että Helsingin kaupunginvaltuusto ei päätyisi yhtiöittämään Palmiaa. 

Toinen Helsingissä toimiva Jyty-yhdistys, Jytyn liikennealan henkilöstöyhdistys Jyly ry, päättää omasta osallistumisestaan itsenäisesti. 

JHL:n järjestämä mielenilmaus on suunniteltu alkavaksi tiistaina 23.9. aamuvuorossa ja se päättyy 24 tunnin kuluttua keskiviikkona. Käytännössä mielenilmaus seisauttaa esimerkiksi raitiotiet ja metrot ja siihen osallistuu noin 9000 työntekijää.

Syynä mielenilmaukseen on muun muassa Helsingin kaupungin suunnitelma yhtiöittää Palmia sekä laajemmaltikin ns. työehtosopimusshoppailu. 

Jyty Helsingin puheenjohtajan Jussi Ruokosen mukaan olennaista mielenilmaisupäivänä on se, ettei jytyläisistä kukaan tee "työtaistelun" alaista työtä, vaan prosessin aikana jytyläiset tekevät vain omat työvuoronsa ja -tehtävänsä. 

JHL:n hallituksen tekemän päätöksen mukaan JHL:n Helsingin kaupungilla työskentelevien jäsenten on osallistuttava mielenilmaisuun. Ulkopuolelle on rajattu JHL:n tiedotteen mukaan säätiöissä ja yhtiöissä työskentelevä jäsenistö. Työssä voivat olla lisäksi vain ne, jotka saavat siihen erillisen henkilökohtaisen työluvan JHL:ltä. 

Jyty Helsingin puheenjohtaja Jussi Ruokonen uskoo, että Palmian mahdollisen yhtiöittämisen seurauksena yhtiön suunnitelmiin kuuluu parin vuoden päästä siirtyä halvemman työehtosopimuksen piiriin. Tämä merkitsisi henkilötasolla kaikkine vaikutuksineen laskennallisesti jopa 17 % alhaisempaa palkkatasoa Kunnalliseen virka- ja työehtosopimukseen KVTES:iin verrattuna. "Tätä työehtosopimusshoppailua emme voi hyväksyä nyt emmekä jatkossa.”

Henkilöstöjärjestöt muiden mukana Jyty katsovat, että Palmian tulee jatkaa kaupungin liikelaitoksena ja kilpailuneutraliteettilakiin liittyvät haasteet tulee ratkaista yksittäisinä asioina. Jytyn ja henkilöstöjärjestöjen mukaan Palmian organisaatiota on rakennettu yhtenä kokonaisuutena jo useita vuosia. Organisaation jakaminen kahtia sinällään luo paineita rakentaa uutta hallintoa ja vähentää käsipareja itse työstä. Lisäksi erilaiset yhteistyökuviot kaupungin liikelaitoksena virastojen ja laitosten kanssa ovat yksinkertaisempia kun toimitaan koko ajan kaupungin organisaatiossa.

Palmian hallintomalliprosessi on lähtenyt liikkeelle osaltaan kilpailuneutraliteettilainsäädännöstä, joka rajoittaa kaupungin liikelaitoksia toimimasta vapailla, kilpailluilla markkinoilla. Tämän säännöksen helpoin, henkilöstöystävällisin ja varmasti taloudellisin toteuttaminen olisi ja on edelleen Palmian poistuminen markkinoilta ja keskittyminen kaupungin liikelaitoksena toimimaan kaupungin sisällä ja myös konsernissa. Valtuuston päättämä tukipalvelujen keskittämisstrategian läpivienti on edelleen kesken, joten Palmian kasvulle olisi edelleen potentiaalista alustaa kaupungin sisällä.

Helsingin kaupunginvaltuusto päättää yhtiöittämisasiasta lähiviikkoina. Kaupunginhallituksen pöydällä asian käsittely on seuraavan kerran maanantaina 22.9.

Mahdollisista jytyläisten omista mielenilmaukseen liittyvistä toimista Jyty Helsinki/Jytyn liikennealan henkilöstöyhdistys ry informoi pääluottamusmiehiään ja Jyty Helsingin/Jytyn liikennealan henkilöstöyhdistys ry:n jäsenistöä lähipäivinä.