JYTY: Ansiotulojen verotus keventynyt miehillä ja naisilla suunnilleen yhtä paljon

18.2.2015 klo 00:01

Sosiaali- ja terveysministeriö sekä valtiovarainministeriö ovat teettäneet Valtion taloudellisella tutkimuskeskuksella selvityksen veropolitiikan vaikutuksista naisten ja miesten väliseen taloudelliseen tasa-arvoon. Vaikutuksia on arvioitu vuosilta 1993-2012 tulo- ja kulutusverotuksen muutosten osalta.
 
Verotus on lähtökohtaisesti sukupuolesta riippumatonta. Tuloverot määräytyvät henkilökohtaisten tulojen ja kulutusverot ostettujen hyödykkeiden mukaan. Selvityksessä on ollut tavoitteena katsoa sukupuolineutraaliuden taakse. Siksi on otettu huomioon todelliset erot naisten ja miesten taloudellisissa olosuhteissa ja se, että veropoliittiset ratkaisut voivat kohdella sukupuolia eri tavoin, koska naisten ja miesten tulonmuodostus, kulutus ja ajankäyttö poikkeavat toisistaan.

Ansiotulojen verotus on keventynyt vuodesta 1993 vuoteen 2012 miehillä ja naisilla suunnilleen yhtä paljon. Vaikka naisten ja miesten ansiotuloveroasteet ovat muuttuneet tarkasteluajanjaksona keskimäärin lähes samalla tavalla, muutos on ollut erilainen eri tulotasoilla ja väestöryhmissä. Kaikkein pienituloisimmilla tuloverotus ei ole juurikaan muuttunut. Muun muassa ne, jotka saavat ainoastaan kansaneläkettä ja sitä täydentävää takuueläkettä eivät maksa veroa tulostaan, joten verokevennykset eivät kohdistu heihin. Tällaisista eläkkeensaajista on naisia noin 60 prosenttia.

1990-luvun puolivälistä lähtien suurituloisimmilla pääomatulojen osuus on lisääntynyt merkittävästi suhteessa ansiotuloihin. Kun pääomatulot ovat suurituloisilla yleensä ansiotuloja kevyemmin verotettuja, pääomatulojen osuuden kasvu alensi näiden tulonsaajien efektiivistä veroastetta. Tämä keventyminen kohdistui pääosin miehiin. Suurituloisimmilla verotus on kuitenkin kaiken kaikkiaan keventynyt vähemmän kuin sitä alemmilla tulotasoilla, koska heillä on suhteellisesti eniten pääomatuloja ja pääomatulojen verotusta on kiristetty ja vastaavasti ansiotulojen verotusta kevennetty.

Kulutusverotuksen sukupuolivaikutuksia on vaikea arvioida, koska kulutus on useamman hengen kotitalouksissa pitkälle yhteistä. Näin ollen henkilökohtaisesta kulutuksesta on vaikea saada tietoa. Veropolitiikan sukupuolivaikutuksia on syytä selvittää edelleen.