HS: Työholisti eli työppö uuvuttaa itsensä työllä

3.2.2015 klo 02:00

Työn imusta on viime aikoina puhuttu paljon. Tutkimusten mukaan imu ja intohimo työtä kohtaan ovat hyviä asioita, jotka ruokkivat hyvinvointia myös muilla elämänalueilla.

Työn imu ei kuitenkaan tarkoita sitä, että työn pitäisi olla kaikki kaikessa. Jos koko elämä pyörii työn ympärillä ja kaikki elämän tavoitteet liittyvät työhön, ollaan vaaravyöhykkeellä.

Psykologian professorit ja tutkijat  Katariina Salmela-Aro ja  Jari-Erik Nurmi puhuvat työppöydestä. He ovat tehneet aiheesta tutkimuksen, jossa työntekijät jaettiin neljään ryhmään sen mukaan, millaisia tavoitteita näillä oli elämässään.

Yhden ryhmän tavoitteet suuntautuivat terveyteen ja sen ylläpitoon, toisen ryhmän tavoitteet itseen. Kolmannen tavoitteet jakautuivat eri elämänalueille.

Neljännen ryhmän muodostivat työsuuntautuneet eli työpöt. Heillä kaikki tavoitteet liittyivät tavalla tai toisella työhön. Samalla heillä oli kaikkein eniten työhyvinvoinnin ongelmia, kuten uupumusta, sairauksia, poissaoloja tai heikentynyt työkyky.

Paras työkyky oli niillä, joiden tavoitteet jakautuivat ja liittyivät työn lisäksi esimerkiksi harrastuksiin, perheeseen tai opiskeluun. He olivat myös elämäänsä tyytyväisimpiä.

"Vaikka voimakas työhön sitoutuminen voi lyhyellä tähtäimellä olla hyvä asia, pidemmän päälle se on huono strategia. Elämässä pitää olla myös muuta", Katariina Salmela-Aro summaa.

Mutta entä jos pitää työstään ja haluaa panostaa siihen? Tutkijoiden mukaan työstä saa ja pitää tykätä, mutta itseltään kannattaa varmistaa pari asiaa. Onko työ itsessään todella kivaa ja mielekästä vai ajaako sen tekemiseen jokin muu? Ja onko elämässä myös muita asioita, jotka tuottavat mielihyvää ja palkitsevat, vai meneekö työ aina kaiken edelle?

- Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin tutkimusjohtaja  Jari Hakanen nostaa esiin viisi eroa positiivisen työn imun ja negatiivisen työppöyden eli työholismin välillä.

Jos työ itsessään innostaa ja tekijä osaa iloita onnistumisistaan, ollaan plussan puolella. Mutta jos onnistumiset eivät merkitse mitään ja niistä siirrytään vain seuraaviin haasteisiin, hälytyskellojen pitäisi soida.

Toinen erottava tekijä on ylimääräisen työn määrä ja kesto. Silloin tällöin voi mainiosti tehdä ylitöitä, mutta jos työtä on jatkuvasti liikaa ja vaatimukset ovat enemmän itse kasattuja kuin työnantajan puolelta tulevia, se on huono merkki.

Kolmanneksi Hakanen nostaa esiin suhteen työtovereihin. Jos työtovereihin suhtautuu myönteisesti, tarjoaa näille apua ja ottaa itse apua vastaan, asiat ovat hyvin. Mutta jos työkaverit alkavat omissa silmissä näyttää laiskoilta ja saamattomilta, kyse voi olla vääristyneestä ajattelusta.

- "Jos ajatus on, että minä täällä aina teen kaiken, se voi olla merkki omasta liiallisesta työorientaatiosta. Olkoonkin, että joskus näkemys voi myös pitää paikkansa", Hakanen toteaa.

Olennaista on myös se, miten työntekijä näkee itsensä. Jos itsetunto ja itsearvostus rakentuvat pelkästään työn varaan, ollaan heikoilla jäillä. Näin jo siksi, että nykymaailmassa kuka vain voi menettää työnsä. Tällöin työttömyys kaataa koko korttitalon.

Viides ja Hakasen mielestä tärkein näkökulma on se, mikä merkitys työn ulkopuolisella elämällä on. Jos siitä pystyy nauttimaan ja jos se tuottaa mielihyvää, työ ei todennäköisesti ole ongelma. Mutta jos vapaa-ajalla on jatkuvasti huono omatunto ja tunne, että pitäisi olla töissä, työllä on liian iso rooli.

Erityisiä riskiryhmiä liialliselle työorientaatiolle ovat perfektionistit ja asiantuntija-ammateissa työskentelevät. Hakasen mukaan ajat ovat nyt vaikeat ihmiselle, joka haluaa tehdä aina täydellistä jälkeä. "Vaatimuksia on rajattomasti. Itselleen pitäisi osata tehdä myönnytyksiä."

Asiantuntija-ammateissa riskiä kasvattaa laaja ja vaativa työnkuva. Näillä aloilla työskentelevät myös usein suhtautuvat työhönsä intohimoisesti. Kiinnostavia projekteja tulee helposti haalineeksi liikaa.

Lisäksi joillakin aloilla vallitsee työkulttuuri, joka kannustaa liialliseen työntekoon.

- "Esimerkiksi taannoisessa it-buumissa ideaaliksi nousi työn sankaruus, jossa töitä tehtiin yötä päivää energiajuoman voimalla. Sellainen ajattelu ruokkii työholismia", Hakanen toteaa.

Riskiä lisää myös nykytekniikka, jonka ansiosta työsähköposteja voi lukea milloin vain. Työ on entistä helpommin läsnä myös vapaa-ajalla.

Kaiken kaikkiaan työkulttuuri on kuitenkin kehittynyt tutkijoiden mukaan hyvään suuntaan. Yhä useammassa työpaikassa ymmärretään, että innokkaita ihmisiä ei kannata ajaa loppuun.

Silti edelleen on myös niitä, jotka suosivat venyjiä ja kannustavat tekemään aina vain lisää töitä. Vielä enemmän on niitä, jotka katsovat liiallista työntekoa läpi sormien, koska siitä on organisaatiolle hyötyä lyhyellä aikavälillä.

Johtava työterveyspsykologi  Hanna Poskiparta Diacorista sanoo, että liiallisesta työorientaatiosta on ajan mittaan huonoja seurauksia sekä työntekijälle että työnantajalle. Yksilö voi paitsi uupua myös masentua. Yleisiä oireita ovat uniongelmat sekä fyysiset vaivat, kuten vatsakivut ja sydämentykytykset.

Näistä voi seurata pitkiä sairauspoissaoloja, jotka tuntuvat työnantajankin nahoissa. Ne hankaloittavat toimintaa enemmän kuin ehkä arvaisikaan.

- "Jos yksi ihminen on tehnyt kahden ihmisen työt ja jää uupumuksen vuoksi pois, vajetta on vaikea paikata. Koko organisaation toiminta, kilpailukyky ja asiakassuhteet kärsivät."

Kaiken lisäksi kyse on tarttuvasta taudista. Työpöt eivät edistä hyvää henkeä, vaan heikentävät koko työyhteisön ilmapiiriä.

Miten ongelmaan sitten pitäisi tarttua? Avainasemassa ovat työtoverit ja varsinkin esimiehet. Heidän tulisi sekä sanoilla että omalla esimerkillään osoittaa, että työntekijöillä saa ja pitää olla myös muuta elämää.

- "Jos johto lähtee töistä työajan päätyttyä ja pitää kunnon lomat, ei muillakaan ole painetta tinkiä niistä", Jari Hakanen toteaa.

Myös selkeitä pelisääntöjä tarvitaan. Ei riitä, että työntekijällä on näennäinen lupa kieltäytyä liiasta työnteosta.

- "Pitää myös selkeästi kertoa, mille ja kenelle saa sanoa ei", Hakanen huomauttaa.

Joidenkin kohdalla saatetaan tarvita järeämpiä keinoja, kuten henkilökohtaista keskustelua, työn sisällön muokkausta tai työaikojen seurantaa. Tarvittaessa voidaan sopia, että työsuhdepuhelimet ja läppärit jätetään työpäivän jälkeen työpaikalle.

Hakasen mukaan tärkeintä olisi avoin keskustelu työpaikoilla ja koko yhteiskunnassa. Se auttaisi häivyttämään uskomuksia siitä, että menestys työelämässä edellyttää itsensä ja voimavarojensa jatkuvaa ylittämistä.

- "Huippulahjakkuuksien uuvuttaminen ei ole kenenkään etu", hän muistuttaa.

Lähde: hs.fi /ura